7 vinkkiä pääsiäisen juhlintaan edullisesti

7 vinkkiä pääsiäisen juhlintaan edullisesti

Vaikka pääsiäinen onkin hauska koko perheen juhlapyhä, voi se olla myös aikamoinen koettelemus lompakolle. Kevään aikana on vasta ehditty toipua joulun, uudenvuoden ja ystävänpäivän juhlinnasta, ja nyt on jo aika alkaa suunnitella sopivia asuja lapsille virpomista varten sekä koristella koti tipuilla. Suklaamunien ohella myös muita herkkuja pitää hankkia pitkän viikonlopun pääsiäisaterioita varten, joten juhlaan liittyvät kulut voivat helposti kasvaa suuriksi.

Statistan mukaan muun muassa Iso-Britanniassa pääiäishankintoihin kulutettiin yli 1,22 biljoonaa puntaa vuonna 2021, joka oli yli 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suomessakin suuressa perheessä pääsiäisostoksiin kuluu helposti suuri summa rahaa, minkä jälkeen lompakon nyörit ovat todella kireällä.

Jos budjetti on tänä vuonna tiukempi, voi pääsiäisen juhlintaan käyttää myös keskimääräistä suomalaisperhettä vähemmän rahaa. Vaatii vain pientä suunnittelua ja luovaa ideointia, jotta pääsiäistä voi juhlia tinkimättä kuitenkaan juhlavuudesta.

Kun rahat ovat vähissä ja tarvitset inspiraatioita edullisiin valintoihin, kokeile näitä seitsemää vinkkiä, joiden avulla pystyt säästämään pääsiäiskustannuksissa.

1. Aseta budjetti

Budjetin asettaminen on välttämätön osa pääsiäisen juhlintaa tiukassa rahatilanteessa. Päätä ennakkoon, kuinka paljon aiot käyttää rahaa perheelle ja virpojille hankittaviin suklaamuniin ja millainen summa rahaa pääsiäisaterioihin on käytettävissä. Kun tiedät, kuinka paljon voit koko viikonlopun ruokiin käyttää, on aterioiden suunnittelu helpompaa.

Muista seurata tarkkaan menojasi, jotta budjetti ei ylity. Älä tee budjettiin liittyviä kompromisseja – se jättimäinen suklaapupu ei välttämättä ole hintansa arvoinen!

2. Hyödynnä tarjouksia ja säästöpakkauksia

Tarjousten hyödyntäminen ja säästöpakkausten ostaminen ovat loistavia tapoja pysyä budjetissa myös pääsiäisenä. Monet pääsiäisherkut ovat alennuksessa niiden tullessa kauppoihin keväällä reilusti ennen pääsiäisviikonloppua, joten suklaamunia kannattaa alkaa hankkia heti tilaisuuden tullen.

Lompakkoystävällinen vinkki on myös ostaa alennettuja herkkuja heti pääsiäisen jälkeen. Hyvä suklaa säilyy oikein säilytettynä helposti vuoden, joten hyödyntämällä pääsiäisen jälkeisiä alennuksia ja säästöpakkauksia voi seuraavan vuoden pääsiäisostokset tehdä todella edullisesti.

3. Tee pääsiäiskoristeet itse

Omien pääsiäiskoristeiden askartelu itse on ympäristöystävällinen valinta ja hauskaa koko perheen puuhaa. Sopivan korin rakentelu suklaamunille, söpöjen pupunkorvien askartelu ja virpomavitsojen koristelu ovat kaikki ihania pääsiäiskoristelupuuhia, joita voi tehdä yhdessä lasten kanssa.

Luova ja edullinen tapa askarrella pääsiäiskoristeita on keittää muutama kananmuna ja värjätä ne elintarvikevärillä hauskannäköisiksi. Näillä munilla voi sitten koristella keittiön pöydän tai niitä voi käyttää osana munajahtia, jossa suklaamunien sekaan on piilotettu jekkuna tavallisia kananmunia.

Pinterestistä löytyy rajaton määrä pääsiäisaskarteluideoita, ja tarvikkeet voi hankkia helposti lähimmästä supermarketista tai askarteluliikkeestä.

4. Pääsiäisateria

Pääsiäisen aikaan ruoka on usein suurimmassa roolissa. Olipa valintasi sitten perinteinen pääsiäisillallinen lampaineen ja minttuhyytelöineen tai suuri ja keväinen brunssi, pääsiäistä voi juhlia myös pienemmällä budjetilla.

Jos suunnitelmissa on suuri ja perinteinen perheillallinen, kannattaa harkita nyyttikestejä koko suvun tai kaveriporukan kesken. Nyyttikestit ovat hauska ja edullinen tapa ruokkia suuri määrä ihmisiä ilman, että kukaan joutuu tuhlaamaan rahaa liikaa yhteen illalliseen. Kun jaat kaikki aterian osat jokaisen vieraan vastuulle, joudut itse hankkimaan tarvittavat ainekset vain yhteen ruokalajiin. Tämä ei maksaa enempää, kuin tavallinen arki-illallinen oman perheen kesken.

Kun et joudu huolehtimaan yksin keittiöstä koko illan ajan, ehdit itsekin viettää enemmän aikaa lähimmäistesi seurassa.

5. Ota kupongit ja alennukset käyttöön

Pääsiäisen aikaan tarjolla on yleensä runsaasti erilaisia kuponkeja, joiden avulla voi saada alennusta vaikkapa karkeista. Joitakin kuponkeja voidaan myös yhdistellä muihin alennuksiin, jolloin lopputuloksena voi olla todella suuri säästö!

Lähes kaikilla kaupoilla on oma kanta-asiakkuusjärjestelmä, jonka avulla voi ansaita etuja, bonusta tai plussapisteitä. Hyödyntämällä kanta-asiakaskorttia aktiivisesti, voidaan kuukauden ruokaostoksista saada jopa rahaa takaisin.

Ennen ostoksille lähtöä kannattaa tutkia etukäteen, voiko oman ostoslistan hankinnoissa hyödyntää jotakin kuponkia tai alennusta, vai kannattaako kaikki ostokset keskittää saman ketjun kauppaan.

6. Osallistu ilmaisiin tapahtumiin

Pääsiäisaktiviteettien suunnittelussa kannattaa hyödyntää maksuttomia tapahtumia. Sekä isoissa kaupungeissa että pienemmissä kylissä järjestetään usein monipuolisesti ilmaista tekemistä, johon kuka tahansa voi osallistua. Vaikkapa käsityöillat kirjastoissa, piirustustapahtumat museoissa, konsertit puistoissa tai työväenopistoilla sekä ulkonähtävyyksien kiertely kävellen ovat hyviä ilmaisia aktiviteetteja.

Monet muutkin matalan kynnyksen tapahtumat ja aktiviteetit ovat joko täysin ilmaisia tai niihin pääsee kohtuullisen huokealla hinnalla, joten tutkaile rohkeasti tarjontaa. Kerää sitten perheesi kasaan ja kokeilkaa yhdessä jotakin uutta ja säästä samalla huikea summa rahaa.

7. Juhlista pääsiäistä myöhemmin

Jos rahatilanne on todella tiukka eikä ylimääräistä todellakaan ole, voi pääsiäistä juhlia myös viikkoa myöhemmin. Säästät sievoisen summan rahaa, kun kokoat pääsiäisaterian sesongin alennustuotteista, jotka voivat olla pääsiäisen jälkeen jopa 75% alennuksessa!

Jos päätät juhlia pääsiäisaterian merkeissä vasta myöhemmin, voit käyttää oikean pääsiäisviikonlopun yhdessäoloon perheen kanssa. Muutaman suklaamunan hankinta ei välttämättä ole kallista, joten voit silti järjestää munajahdin virallisina juhlapäivinä – tai sitten voitte ihan vain nauttia koko perheen yhdessäolosta ylimääräisten vapaapäivien ajan.

Älä stressaa pääsiäistä liikaa

Pääsiäinen on jouluun verrattuna vähemmän vaivaa vaativa juhla, jota voi vinkkiemme avulla juhlistaa helposti myös tiukemmalla budjetilla joutumatta karsimaan juurikaan juhlatunnelmasta. Vältä ajan ja rahan tuhlaamista asioihin, joilla ei oikeasti ole aidosti merkitystä. Lapset muistavat parhaiten aina perheen yhdessäolon ja yhteiset hetket eikä sitä, kuinka paljon suklaata oli tarjolla.

Loppujen lopuksi pääsiäinen on elämän juhlimisen aikaa. Se on juhla, josta kuka tahansa voi nauttia edullisesti asuinpaikkaan, ikään, uskontoon tai muuhun rahatilanteeseen katsomatta. Se on kevään alkamisen aikaa, joten nauti pääsiäisen juhlinnasta ja aloita uusi sesonki rakkaittesi seurassa.

07.04.2022

Aiheeseen liittyvät artikkelit